little white steps

little white steps

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Word Banner

Moikka

Ihastuin minäkin sitten tähän itse koottavaan ''tekstinauhaan''. Monissa blogeissa olin ihaillut, mutta ajatellut, että ei meille. No mites kävikään, sellanen kotiutui kuitenkin. Luultavasti, koska Leonan huonetta sisustetaan nyt uudelleen tietyistä syistä ja sain suunnitella uusia juttuja sinne. Mikä on tälläiselle sisustusta rakastavalle vaan mahtava juttu! Toki ihan kaikkea mitä sinne haluan en nyt kerralla saa, mutta pikku hiljaa.




 Ihastuin heti paketin avattuani näihin sen takia, koska ne ovat ensinnäkin hienoja ja toisekseen helppo muokata heti kun siltä tuntuu. Nyt aluksi laitoin Leonan oveen nimi kyltin, mutta luultavasti laitan myöhemmin Leonan huoneen seinälle jonkin kivan rimpsun, kunhan saadaan hylly sinne paikoilleen.

Nyt jouluksi laitan kyllä olohuoneen seinälle jonkin tekstin, luultavasti niinkin yksinkertaisen kun -hyvää joulua. Se tuo kivasti tunnelmaa ja on tarpeeksi hillitty omaan makuun.



Hienosti onnistuin ensin laittamaan A:n tilalle ruotsalaisen Å:n ja laittamaan fiilistelykuvan Instagramiin :) No tilanne on korjattu, mutta tulipahan todistettua  sokeuden voima päivällä. Miten en voinut huomata sitä?

Terhi

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukorttipaja

Askartelukerhosta moi!

Päivän projekti oli tällä kertaa joulukortit. Kuvan kanssa arvoin vielä tekovaiheessa ja tein molemmilla kuvilla olevat mallikappaleet, mutta nalle kuva voitti :) Hymykuvan valoitus ei onnistunut minusta, joten jouduin hylkäämään sen.  Sukulaisille voisin kuitenkin sujauttaa hymykuvan mukaan kirjekuoreen, on se kuva kuitenkin niin suloinen :) Kortista tuli yksinkertainen, mutta kiva minun mielestäni.





Askartelukerho jatkuu myöhemmin tällä viikolla, kun askartelu vuorossa olisi kortti viisi vuotiaalle tytölle. Lähdemme siis viikonlopuksi Helsinkiin juhlimaan toista prinsessaa ja näkemään Timin sukulaisia ja tietenkin myös meidän pientä kummityttöä :)

Helsingin reissuun kuuluu myös reissu Ikeaan, jes jes jes... Hakusassa on pimennysverhot pariin huoneeseen ja Leonalle muutama juttu. Innolla odotan myös Ikean jouluvalikoimaa, olen nimittäin kuullut, että se olisi hyvä? Toivottavasti tavaraa olisi jäljellä vielä kun sinne suunnataan...

Terhi

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Shoppailua ja Desingtoria

Moikka

Oltiin perjantaiana Laonan kanssa kahdestaan viettämässä kunnon äiti-tytär aikaa kaupoilla kun isi kävi salilla. Lähinnä kerittiin pyörähtää vaan Kodin 1:sellä ja siellä aika sitten vierähtikin kun katselin kaikkia kivoja joulukoristeita. Matkaan tarttui kolme ihanaa pientä kristallikruunua, jotka ripustin eteisen peilin päälle (niistä kuvaa myöhemmin) sekä valkoinen posliini kuusi. Tarkoitus on tehdä jokin kaunis asetelma tuon kuusen ympärille ja siihen ideaan olisi löydettävä vielä pari juttua.

Leonan huoneeseen ostin suloisen pupu taulun :)


Tänään pyörähdimme päivällä Jyväskylän Desingtorilla ja ostin itselleni Papun raita legginssit. Niin ihanan pehmeät jalassa. Olisi tehnyt mieli ostaa Leonalle samanlaiset, mutta en raaskinut molemmille.





Glitteri haukka nappasi matkaan myös uuden kynsilakan sokokselta. Niin ihana väri nyt joulun alla <3

Leonan kanssa on aina hiukan haastavaa jos ollaan poissa kotoa lounas- tai päivällisaikaan. Hän kun ei suostu syömään enää mitään pilttejä yms. on todella hankala löytää jotain hänelle kelpaavaa. Leonan nirsoiden takia en kovin mielellään osta hänelle ravintolasta lasten annoksia, koska tiedän sen päätyvän vaan lattialle (näin on muutaman kerran jo käynyt). Tällä kertaa ostimme pienen kokojyvä subin tomaatilla ja kurkulla ja se meni kohtalaisesti alas ja äiti ja iskä kerkes juomaan kahvit sillä aikaa.

Ihana aamupäivä kaikenkaikkiaan :)

Terhi

lauantai 29. marraskuuta 2014

Newbietä pukinkonttiin

Moikka

Pieni poikkeus tuli Leonan joululahja suunnitelmiin. Minulla ei ollut tarkoituksena ostaa yhtään vaatteita hänelle jouluksi, koska vaatteitahan hän ei tarvitse, mutta Newbieitä ja Pomp De Luxeja ei lasketa ;) No siis vitsi vitsinä.

Kappahlin Newbie mallisto varasti sydämmeni täysin Leonan vauva aikoina. Ne ovat varimaailmaltaan ja kuvioinniltaan hempeää eli ei ihme, että myöhemmin ihastuin myös Pomppeihin. Harmittaa vaan suuresti ettei Jyväskylän mihinkään myymälään tule Newbie-mallistoa 92-koosta eteenpäin. Nyt syksyllä vauvojen mallisto laajeni kylläkin kokoon 86 asti ja meillä käytetään tällä hetkellä 80-86 kokoa, mutta vaatteet ovat lähinnä bodeja ja niitä emme enää tarvitse. Toki kylmillä keleillä bodeja käytytään edelleen paitojen alla, mutta lähinnä hihattomia.

Iloksieni (ja lompakon suruksi) huomasin Kappahlin netti sivuilta löytyvän nykyään myös nettikaupan ja en malttanut olla tilaamatta näitä jo kauan kummitelleita yksilöitä. Sopivasti oli myös postikulut ilmaiseksi kun tilasin, niin ei tullut turhia kustannuksia.


Valkoisen neuletakin olin muutenkin päättänyt Leonalle ostaa kun ensi viikolla menemme Helsinkiin, mutta nyt sekin löytyy jo niin ei tarvitse lähteä etsimään. Peruspaitoja tilasin kaksi koossa 92 ja ovat vielä reiluja mikä on hyvä juttu. Voin aluksi käyttää niitä tunikoina ja myöhemmin paitoina. Kokoa 92 ei meiltä muutenkaan vielä kauheasti löydy. Oli siis todella tärkeä tilaus ;)






Rakastan pukea Leonaa valkoisiin ja hempeän roosan värisiin vaatteisiin, joten nämä ovat niin ihania minun silmääni. Harmaa paita pitsi yksityiskohdalla on myös todella kaunis ja vaikka on sama paita kun tuo roosa, on se jotenkin täysin erinäköinen valkoisen pitsikoristeen johdosta.

Nyt on pukinkontti Leonan lahjojen osalta täytetty ja seuraavaksi on ruvettava pähkäilemään Timin lahjaa... Kumpa vaan tietäisin mitä haluaisin hänelle ostaa...

Terhi

perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulukortti kuvaukset

Moikka

Maanataina päästiin itse asiaan, kun kauan etsimäni kultainen kruunu tuli postista. Se oli siis tärkeä juttu näiden kuvausten kannalta. Tiedättekö sen tunteen kun olette saaneet päähänne ajatuksen täydellisestä joulukuvasta niin sitä ei hevillä muuteta :)

Täydellisten kuvien saaminen ei ollutkaan niin helppoa kun ajattelin... Malli kun ei millään malttanut olla paikallaan tai jos oli niin ei kameraan päin voinut millään katsoa. Olihan sylissä paljon kiinnostavampia asioita, kuten Happy lightsit. Yllättäen myös muutama pallo muistutti kuvausten jälkeen lähinnä pannukakkua. No onneksi sain ne vielä kohtuu pyöreiksi hammastikuilla :)


Mekko: Pdl aw-14  // Sukkikset: Pdl ss-14 // Kruunu: hm





Vielä pitäisi päättää mikä kuva päätyy korttiin. Vaihtoehtoina on tämä viimeinen ja se ainut kuva, mihin olen saanut hymyn ikuistettua... Hymy kuva olisi ihana, mutta ei ole niin hyvä laatuinen kun haluaisin. Tilasin ifolorilta molempia, joten pitää suunnata Sinelliin hieman mallailemaan eri korttipohjien kanssa...





torstai 27. marraskuuta 2014

Lasten pikkujoulut

Moikka

Lauantaina vietimme mamma porukallamme lasten pikkujouluja. Lapset mukana siis ;) Lapsia paikalla oli viisi ja ikähaitari yhdeksästä kuukaudesta viiteen vuoteen. Neljä lapsista kylläkin alle puolitoista vuotiaita.

Järjestimme juhlat nyyttäri meiningillä ja tarjolla oli kaiken näköistä herkkua. Minä leivoin yleisön pyynnöstä kaura-brownien, jota tein viimeksi isänpäiväksi meidän perheelle. Tarjolla oli myös perinteisiä joulutorttuja, suolaisia muffinsseja, juustoja sekä suolakeksejä. Lisäksi tietysti glögiä. Hyvää oli yllättäen.

Emäntä oli laittanut kaiken kauniisti esille ja askarrellut suloiset lasit kaikille <3 Se, että oliko pikkujoulut äitien kannalta rentouttavaa onkin toinen asia. On nämä meidän lapsoset semmosia menijöitä, ettei kovin montaa sanaa keretty vaihtaa. Pääasiassa olivat lapset niin kun oli tarkoituskin.




Meidän kahdelle samanikäiselle sankarille oli katettu oma pieni pöytä ja voi kuinka suloisia he siinä ruokaillessaan olivat. Leona kiltisti istui paikallaan lähes koko ajan ja nautti eväistä. Toinen vilpertti kävi aina välillä puuhailemassa jotain muuta :)


Ihania ovat tälläiset tapaamiset, missä on useampi lapsi ja he ovat sen illan keskipisteenä (milloin eivät olisi?) ja pääsevät leikkimään toistensa kanssa. Yhdessä ei leikki vielä onnistu näin pieniltä, mutta siitä se lähtee.
 

Terhi

maanantai 24. marraskuuta 2014

Uusi rakkaus - Michael Korssin laukku

Moikka

Joulu tuli siis ajoissa tälle neidille :) Ihana avopuolisoni yllätti minut joululahjaksi toivomallani Michael Korssin Jet set Crossbody laukulla. Vietimme reilu viikko sitten ensimmäistä kihlajaispäiväämme ja aamulla sain avata paketista tämän kaunokaisen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä <3

Arkisin käytän isompaa laukkua, koska tavaraa kulkee mukana melkoisesti. Tämä pieni ihanuus on omiaan varsinkin kesällä kun vaatetuskin on hieman kevyempää. Ravintola- ja baari reissuille tämä on myös juuri passeli. Ihan kun minä baareissa useinkin juoksisin ;) Ensimmäiseen testiin laukkuni pääsi silloin kihlapäivä kun suunnattiin Huviretkeen syömään.








Itse pidän valtavasti kullan ja mustan yhdistelmästä, varsinkin laukuissa, vaikka sisustuksen puolella kallistun pelkästään hopeaan. Laukun kultaiset ketjut tuovat laukkuun juuri sopivasti säväystä tuon kultaisen Korssin laatan lisäksi.

Uutuutena näissä kuvissa näkyy myös Leonan huoneeseen tilaamani naulakot. Ne olivat myös rakkautta ensisilmäysellä, vaikka hetken mietin näiden ja valkoisten välillä. Valkoiset olisivat hukkuneet liikaa taustaansa, joten päädyin näihin mustiin Desing House Stockholmin naulakoihin.

Tänään oli vuorossa vihdoinkin joulukortti kuvaukset, kun sain käsiini tuon ihanan HM:n kultaisen prinsessa pannan. Olin saanut päähäni idean minkälaiset kuvat haluan, niin tuo panta oli ehdoton. Se onnistuiko toteutus onkin sitten aivan eri juttu :) Idean kuvaan sain White featherdream- blogin Hannalta. Laitan myöhemmin tällä viikolla hieman kuvia omasta yrityksestäni. Kuvauksissa hieman kärsi (painettiin lyttyyn) minun happy lightsini, mutta itsehän ne sinne halusin...


Ihanaa viikonalkua kaikille <3

Terhi

tiistai 18. marraskuuta 2014

Soiva laulukirja saapui tännekin

Heippa hei

Nyt voidaan sit oikein urakalla fiilistellä joulua kun löytyy oikein laulukirja sitä varten :) Tilasin Leonalle ja minulle soivan joulu laulukirjan niin päästään harjoittelemaan vähän joululauluja. Itse en mikään kultakurkku ole, mutta vielä kun Leona antaa minun laulaa niin pitää ottaa kaikki ilo irti siitä. Leonan ollessa vauva, lauloin joka ilta hänelle, mutta se tapa jäi muistaakseni kesällä. Nykyään laulelen silloin tällöin hänelle ihan kirjasta. Päivittäin hän joutuu kyllä erinäisiä lauluesityksiä silti kestämään ;)

Toivon, että tämä meidän yhdessä laulaminen rohkaisisi häntä isompana laulamaan, sillä muistan itse jännittäneeni aivan valtavasti ala-asteella laulutunteja. Varsinkin kun silloinen musiikin openi tuli kyttäämään viereen lähteekö minusta yhtään ääntä! Minä kun niin yritin...

Paljon olen kehuja lukenut eri blogeista tästä kirjasta niin piti se meillekin sit tilata ja nythän on jo hyvä aika ruveta lurittelemaan näitä päivisin :)




Terhi

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vaatteita, vaatteita, vaatteita...

Moikka

Lindexistä on viimeisen vuoden aikana noussut yksi suosikki kaupoistani. Siellä on hienoja ja kohtuu hintaisia vaatteita niin minulle kun Leonallekin. Varsinkin kun Leona oli vielä vauva, hyödynsin heidän ota 3 maksa 2 tarjousta melko usein bodyjen ja housujen suhteen. Näiden perusvaatteiden lisäksi sieltä löytyy todella nättejä ja hyvänlaatuisia vaatteita lapsille.

Itse en tosiaan ennen Leonaa ollut kovin usein shoppaillut Lindeksillä ja voin myöntää, että ajattelin sieltä löytyvän vain hieman vanhemmille naisille vaatteita. Nyt voin kyllä sanoa, että sieltä löytyy todella muodikkaita ja aina tyylikkäitä, klassisia vaatteita. Ehkä olen sitten itse kasvanut nyt aikuiseksi, siitä en tiedä ;)

Katselin Lindexin uutuuksia ja tein kollaasit omista suosikeistani. Varsinkin tuo harmaa neule strassi yksityiskohdilla himoittaisi kyllä suuresti :) Voi olla, että pitää käydä sovittamassa...


Tuo musta mekko nahkaisilla yksityiskohdilla on kiusannut minua jo muutaman viikon. Haluaisin niin paljon käydä hakemassa sen, mutta en tiedä onko sille nyt joulunalla käyttöä enää. Toisaalta se on kyllä niin ajaton ja klassinen, että varmasti käyttökertoja löytyisi myöhemminkin.

Toinen kiusankappale on ollut tuo paljetti hame. Se on jotenkin todella kauniin sävyinen. Meinasin käydä sen ostamassa viikonlopun juhliin, mutta en raaskinutkaan. Jos keksisin hyvän syyn senkin ostoon vielä. Esimekiksi pitäähän jouluaattonakin pukeutua hienosti ;)


Vaatteet siis mielessä näin sunnuntai iltana :) Hyvää tulevaa viikkoa kaikille !

Terhi

perjantai 14. marraskuuta 2014

Lahjaideoita pikku tytölle

Moikka

 Nyt olisi tiedossa lahjaideoita meidän pikku prinsessalle, kuten tällä viikolla lupailinkin. Viime jouluna, kun tyllerö oli vajaan viisi kuukautta vanha, tuli Leonalle ostettua aivan liikaa lahjoja. Varsinkin kun hän ei tajunnut vielä joulusta, saati kaikista lahjoistaan mitään. Tämä toivottu ja niin rakas ensimmäinen lapsi sai minussa vaan jonkinlaisen hemmottelu moden päälle viime vuonna. Älkää käsittäkö väärin, en ostanut kauppoja tyhjäksi. Lähinnä liialla määrällä tarkoitan vaan noin pienelle kohtuutonta määrää. En osannut myöskään ottaa huomioon sitä määrää, joka tuli perheeltä ja sukulaisilta hänelle. Toisaalta, monet noista lahjoista on edelleen käytössä tai leikeissä mukana.
Tänä jouluna pysytään siis kohtuudessa.

Tilasin Leonalle kaksi Room Copenhagenin Lego-säilytysrasiaa. Ja nämähän on varmaan Leonan suurimmat toiveet ;) Hah, eli äipän silmää mielyttämään nämä on tilattu ja toki ihan säilytystilan tarpeeseen.
Toisena ehdottomana talvilahjana ostetaan pulkka ja siihen lämmikkeeksi talja. Varmasti hitti ja pitkäikäinen lahja.



Leluista Leonan lemppareita on olleet dublot ja lähinnä niistä autot ja hahmot, ainakin vielä. Tarkoituksena on ostaa Dublo myymälä, peruspalikoita ja iso alusta mihin voi rakennella.

Ostin myös paljon kehutun Soivan laulukirjan Leonalle.

Näiden lisäksi ostin H&M:ltä pienen olkalaukun Leonalle, mitä hän voi kanniskella ympäriinsä. Neiti kun on kovasti ollut  kiinnostunut äidin laukusta <3

Näillä mennään ja luulisin tytön olevan iloinen näistä paketeistaan :)

Terhi

torstai 13. marraskuuta 2014

Puistoillen päivä käyntiin

Moikka

Aamulla mittari näytti -1, jes! Ja pientä pakkasta on luvattu nyt muutama päivä eli hetken tauko sadekeleistä... Päivällä suunnattiin tuttuun tapaan lähipuistoon haukkaa happea ja juoksemaan paikasta toiseen. Harmi kun toppavaatteilla ei yhtä ketterästi päästä ylös, mut kaiken oppii kun tottuu.



Lähipuistossa järjestetään aamu- ja iltapäivän kerhoja arkipäivisin yli kaksi vuotiaille lapsille ja haluan ehdottomasti ensi syksynä laittaa Leonan tähän kerhoon pari kertaa viikossa ellei hän ole  päiväkodissa sillon. Haluan, että Leona on mahdollisimman paljon tekemisissä muiden lapsien kanssa ja oppii jakamaan ja tulemaan toimeen toisten lasten kanssa.

Tällä hetkellä meillä on viikkoisin vain muskari, mutta yritämme vähintään kerran viikossa myös vierailla ystävien luona joilla on pieniä lapsia sekä tietenkin puistolla päivisin, jolloin ollaan vaan kotona. Viikonloppuisin on kiva koko perheen kesken tehdä jotain mukavaa, kuten vierailla Peukkulassa tai jossain vastaavassa. Sunnuntaina on Citymarketissa jonkinlainen joulunavaus tapahtuma päivällä ja ajateltiin suunnata sinne, jos vaikka törmättäisiin itse joulupukkiin ;)





Sellaisia kuvia aamupäivän touhuista. Huomenna laittelen Leonan joululahja ''toiveita'' eli lahjoja mitä me ostamme hänelle :)

Hauskaa torstai iltaa kaikille!

Terhi




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Joululahja toiveita

Moikka

Viime viikolla alkoivat omat ajatukset kummasti pyörimään joulun ympärillä. Johtui varmaan suureksi osaksi ihanan talvisista keleistä, mistä kerittiin hetki nauttimaan. Olen itse niin kesä ihminen kun voi olla, mutta joulun aika on silti parasta aikaa vuodesta. Se tunnelma mikä syntyy kaikista kauniista koristeluista, musiikista, herkuista ja ennen kaikkea yhdessä olosta on jotain niin ihanaa mikä saa hyvälle mielelle jo viikkoja ennen joulua.

Tämä joulu tulee olemaan ensimmäinen joulu, minkä minä järjestän. Odotan innolla, että pääsen laitamaan kotia kauniiksi ja pääsemme tekemään yhdessä Leonan kanssa jouluaskareita. Nyt on hänen toinen joulunsa, mutta viime jouluna hän oli neljäkuukautinen tyllerö, joten itse joulusta ei tainnut tajuta mitään. Haluankin tänä vuonna tehdä yhdessä pipareita ja saada hänet mukaan joulun laittoon kanssani <3

Joulussa tärkeää on myös perinteet olleet minulle. Aamu alkaa muistamalla jo pois nukkuneita rakkaita kynttilöin hautausmaalla. Tämän jälkeen joulupuuro. Pienestä asti olen käynyt joulukirkossa perheeni kanssa, mutta pari viime vuotta on mennyt ohi ja luultavasti menee tämäkin, sillä en lähde sinne jouksemaan Leonan perässä;)

Kirkon jälkeen ollaan nautittu se joulun herkku päivällinen. Mahat täysinä on sitten odotettu joulupukin saapumista. Minä en ole viettänyt yhtään joulua ilman joulupukkia vielä tähän ikään asti :) Olemme viettäneet jouluja aina siskojeni perheiden kanssa ja aina on ollut tarpeeksi pieniä lapsia ja nyt minulla on omakin, eli joulupukki tulee vierailemaan vielä monia, monia vuosia.

Lahjat kuuluvat jouluun, mutta nykyään nautin valtavasti siitä toiselle antamastani lahjasta ja ilosta mitä hän siitä saa. En voi silti kieltää, ettenkö tykkäisi myös itse saada lahjoja, mutta määrä ei enää tarvitse olla suuri. Minulle riittää parikin lahjaa, mutta toiveeni ovatkin hieman erilaisia kun lapsena :) Panostan enemmän laatuun kun määrään nykyään.

Teinkin kollaasin omista toiveistani. Aina saa haaveilla, vaikka tiedän, että saan korkeintaan yhden näistä :)



Toiveissa on sisustuspuolelta By Lassen Kubus-kynttilänjalka valkoisena, Hay Hee tuoli valkoisena sekä Iittalan Essence punaviini laseja.


Muita toiveitani on Michael Korssin musta Jet set Item Crossbody laukku ja Acnen Canada huivi burgundin värissä. Acnen huivi on ollut toiveissani jo kauan, saa nähdä näkeekö joulupukki toiveeni :)

Erittäin tervetulleita ovat myös urheiluvaatteet ja kerrastot.

Leonalle aiomme ostaa tänä vuonna 4-5 lahjaa, koska hän tulee kuitenkin saamaan muiltakin. Voisin tehdä hänenkin lahjoistaan, mitä aion ostaa, kollaasin lähiaikoina.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivän tunnelmia

Moikka

Hetki on vierähtänyt edellisestä postauksestani. Täällä ollaan oltu flunssan kourissa, niin minä kun Leonakin. Flunssa on siitä pirullinen tauti, kun se onnistuu viemään voimat pois totaalisesti ja kestää useita päiviä ellei jopa viikon kun olo on normaali. Sairastaminenkaan ei ole hauskaa pienen lapsen kanssa. Ensinnäkin on inhoittavaa kun oma pieni on sairas ja toisekseen ei itse pysty lepäämään, kun sen pienen potilaan duracell-paristot toimii ihan yhtä hyvin kun terveenäkin...
Oma olo rupeaa olemaan parempaan päin ja toivonkin, että ensi viikolla pääsee jälleen urheilun pariin.

Tuntuu, että pystyi enemmän 'auttamaan' Leonaa, kun hän vauvana oli flunssassa kun nyt taaperoiässä. Ei tule kuuloonkaan, että antaisi imeä sillä nenä Fridalla. Hirveä huuto vaan seurauksena ja pää ja koko lapsi kääntyy joka suuntaan, ettei siitä mitään tule. Tämän takia on niin hyödytön olo se vuotavan nenän kanssa. Pelkään vaan, että seuraksena on korvatulehdus jos sitä nenää ei saa yhtään tyhjennettyä.

Flunssasta huolimatta tänään ollaan juhlittu meidän tärkeää ja ihanaa isiä <3 Sekä ukkia.
Aamulla syötiin herkullinen aamupala yhdessä ja lahjottiin meidän isiä. Iltapäivällä suunnattiin kahvittelemaan minun isäni luokse. Herkuttelua on tämä päivä ollut pullollaan, sillä siskoni oli leiponut kakun ja minä leivoin kaura-brownieksia. Herkullisen ohjeen nappasin Kinuskikissan sivuilta.


Oli yllättäen todella hyvää varsinkin tarjoiltuna vanilja jäätelön kanssa. Todella helppo oli myös valmistaa. Kaloreita varmasti löytyy, mutta niinhän kaikesta hyvästä tuntuu löytyvän ;)

Kaura-Brownie:

 

Brownie-taikina:
175 g voita
120 g tummaa suklaata
2 ¾ dl sokeria
¼ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja

 Kaurakuorrute:
125 g voita
1 ½ dl fariinisokeria
ripaus suolaa
3 ½ dl kaurahiutaleita
  • Sulata voi kattilassa ja ota pois liedeltä. 
  • Lisää kuuman voin joukkoon suklaa palat
  • Sekota muut ainekset yksitellen sulaan voi-suklaa seokseen
  • Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja kaada seos siihen
  • Esipaista 200 asteessa 15 minuuttia
  • Valmista paiston aikana kaura seos. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon muut ainekset yksitellen
  • Levitä kauraseos pohjan päälle ja jatka paistamista 8-10 minuuttia




Minun rakkaat ja miten tuosta tytöstä onkin kasvanut jo noin iso. Vastahan se oli pienen pieni...



Tulevalla viikolla olisi tiedossa taas herkuttelua ruoan suhteen. Perjantaina mennään mamma porukalla ravintolaan syömään ja viettämään laatuaikaa ilman lapsia. Lauantaina olisi tiedossa Timin ja minun ensimmäinen kihlajaispäivä ja viisivuotis juhlapäivä, joten ravintolaan suuntaamme myös. Nam nam, näen silmissäni jo sen punkkulasillisen :)

Terhi