little white steps

little white steps

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Word Banner

Moikka

Ihastuin minäkin sitten tähän itse koottavaan ''tekstinauhaan''. Monissa blogeissa olin ihaillut, mutta ajatellut, että ei meille. No mites kävikään, sellanen kotiutui kuitenkin. Luultavasti, koska Leonan huonetta sisustetaan nyt uudelleen tietyistä syistä ja sain suunnitella uusia juttuja sinne. Mikä on tälläiselle sisustusta rakastavalle vaan mahtava juttu! Toki ihan kaikkea mitä sinne haluan en nyt kerralla saa, mutta pikku hiljaa.




 Ihastuin heti paketin avattuani näihin sen takia, koska ne ovat ensinnäkin hienoja ja toisekseen helppo muokata heti kun siltä tuntuu. Nyt aluksi laitoin Leonan oveen nimi kyltin, mutta luultavasti laitan myöhemmin Leonan huoneen seinälle jonkin kivan rimpsun, kunhan saadaan hylly sinne paikoilleen.

Nyt jouluksi laitan kyllä olohuoneen seinälle jonkin tekstin, luultavasti niinkin yksinkertaisen kun -hyvää joulua. Se tuo kivasti tunnelmaa ja on tarpeeksi hillitty omaan makuun.



Hienosti onnistuin ensin laittamaan A:n tilalle ruotsalaisen Å:n ja laittamaan fiilistelykuvan Instagramiin :) No tilanne on korjattu, mutta tulipahan todistettua  sokeuden voima päivällä. Miten en voinut huomata sitä?

Terhi

2 kommenttia:

  1. Mistä löysit tuon? Olen etsinyt tuloksetta, kun monessa paikkaa loppuunmyyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, löysin sattumalta googlaamalla sellaisesta netti kaupasta kun Decoro (http://www.dekoro.fi/index.php).

      Poista

Kiitos kommenteista <3